perjantai 24. toukokuuta 2013

Regina!


MAAILMANLOPUN PARANTOLA

Tuntemamme maailma tuhoutuu 
ydinkatastrofissa. Ihmiskunnan viimeiset 
on koottu Hotel Sapiensiin. Se on säiliö, 
turvapaikka ja hullujenhuone, jonka asukkaat sairastavat hirvittävää ja rikollista tautia: 
ihmisyyttä. Sumu peittää taivaan. On kuljettu 
yli pisteen, josta ei ole paluuta.

Leena Krohn jatkaa romaanissaan aiemmasta tuotannostaan tutuilla teemoilla. Hän 
käsittelee moraalin, keinoälyn ja elämän ongelmallisuutta. Hotel Sapiens 
ilmoittaa lajikseen ”irrationaalisia kertomuksia”. Kertomukset ovat tieteisfantasiaa tai 
uuskummaa, jossa fantasia tunkeutuu reaalimaailmaan.

Näkymättömät, alati läsnä olevat Kaitsijat ja heidän apulaisensa Nunnat, eräänlaiset
”nanoteknologian, tekoälyn ja -elämän” hienostuneet synteesit, pitävät Hotel Sapiensin 
asukkaita elossa. Ruoka on hyytelömäistä kuin Matrixin elämänilon vievä sapuska – 
silti ihmiskunnan rippeet kokoontuvat yhä yhteiselle aterialle hakemaan turvaa ja seuraa 
toisistaan. Muuta tekemistä ei juuri olekaan. Toivo on kuolemassa, vaikka Hotel Sapiensin 
viimeinen lapsi vielä kasvaa.

Krohnin tieteisfantasia on dystopia, satiirista varoituskirjallisuutta aikamme uhkakuvista. 
Se esittää millaisiksi vallitsevat yhteiskunnalliset ilmiöt voisivat kärjistyä. Romaanissa
Peevelinvuoren ydinjätesäiliöiden räjähtäminen on vain osa tuhon sarjaa: ”Rahaa oli 
nyhjäisty tyhjästä vuosikymmeniä niin silmittömiä määriä, että se lopulta 
muuttui arvottomaksi”.

Nopean vallanvaihdon teemaa Krohn käsittelee vertauskuvallisesti monin tavoin: 
silmälääkäri sokeutuu, varjonsa hukannut mies muuttuu itse varjoksi; eivätkä 
konemaiset nunnat enää tarjoile armahdusta. Alun perin Kaitsijat luotiin ihmisten 
apuvälineiksi, mutta ne jatkoivat kehittymistään. Keikahduksen jälkeen roolit 
ovat toiset. Luomus karkasi luojaltaan ja alisti ihmiskunnan romahduttamalla 
infrastruktuurin.

Välinpitämättömyys varoitusmerkeistä kohoaa ihmiskunnan suurimmaksi synniksi: 
”Tiesimmehän me, ainakin monet meistä”. ”Tiesimme, mutta emme sittenkään 
osanneet valmistautua”. Pysyvää on vain muutos: ”Kerran me, nyt nuo Kellot, heidän 
jälkeensä taas ihan uudet. Se on loputonta.” Vaikka vapaus on oikeutta valita väärin, 
viattomuus ei pelasta asukkaita kärsimykseltä.

Hotel Sapiens liikkuu tieteiskirjallisuuden keskeisissä teemoissa. Krohn pohtii tekoälyn 
mukanaan tuomia ongelmia: luojan vastuuta luomuksistaan ja luotujen oikeutta 
ihmisarvoon, toisaalta koneen tunteettomuutta ja kyvyttömyyttä tehdä virheitä. ”Kenties 
Kaitsijoiden pyrkimys on tehdä meistä yhtä erehtymättömiä kuin ne itse ovat.”

Krohn kirjoittaa rakenteeltaan ja kieleltään älykästä proosaa.Kertomukset viittaavat 
eteenpäin ja toisiinsa. Ohimennen mainitut asiat löytävät sopivissa kohdin vastauksensa. 
Ilmaisu muuttuu kertomuksesta toiseen ja mukailee nautinnollisesti henkilöhahmojen luonteita.

Sarkasmi ja henkilöiden koomiset luonteenpiirteet keventävät raskasta tematiikkaa, eikä 
Leena Krohn erehdy saarnaamaan lukijalle. Hän huvittelee ajan ilmiöillä: 
Diplomiterapeutti tekee muistiinpanoja älypuhelimeensa ja pitää potilaan ”kaikenkammoa” ”voimauttavana” tavoitteena.

Hotel Sapiens on kirja valinnoista, jotka ovat meille vielä mahdollisia: ”Minä itse valitsen 
yhä, tosin täällä Hotel Sapiensissa yhä harvemmin, yhä vähemmästä määrästä 
vaihtoehtoja.”

 Arvioni on julkaistu Reginassa 3/2013 sivulla 22. 
Kuvan tiedot: Kuva Leena Krohnista: Katri Lassila, ulkoasu Pirjo Lipponen, 
teksti Tarja Hallberg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti